Blogi: Markkinat ovat epäonnistuneet

Hyvinvoinnin ja varallisuuden nopea kasvu koettelee planetaarisia rajoja. Talouskasvua on pidetty itseisarvona luonnosta välittämättä. Varallisuuden epätasainen jakautuminen yhdistettynä taloudellisen toiminnan aiheuttamiin ympäristöhaittoihin on synnyttänyt näkyvän antikapitalistisen liikkeen, jonka tavoitteena on muuttaa talousjärjestelmä palvelemaan sekä luontoa että ihmisiä. Voisiko markkinat korjata näihin tavoitteisiin pääsemiseksi ilman, että järjestelmä pitäisi romuttaa kokonaan? Miten markkinat sitten ovat epäonnistuneet ympäristön huomioimisessa ja miten ne voitaisiin korjata?

Voiko puhdasta luontoa ja ilmakehää omistaa?

Markkinatalous perustuu omistusoikeuksien tarkkaan määrittelyyn, minkä ongelmallisuus tulee esiin julkisten resurssien käytössä. Ihminen voi omistaa auton tai asunnon, mutta puhdasta luontoa ja ilmakehää ei omista kukaan eikä niiden omistajuutta olisikaan mielekästä määritellä. Tämä näkyy siten, että taloudellisen toiminnan negatiiviset ulkoisvaikutukset, kuten kasvihuonekaasupäästöt, eivät näy tuotteen tai palvelun hinnassa. Näin kuka tahansa voi omalla toiminnallaan aiheuttaa ympäristölle haittaa maksamatta siitä.

Ratkaisuihin pääseminen on osoittautunut vaikeaksi, koska toimijoilla on omat intressinsä toimia vapaamatkustajana. Vapaamatkustajuudessa toimijoille ei ole asetettu riittäviä kannustimia, jotta ne toimisivat koko yhteisölle edullisella tavalla. Tällöin tapahtuu osaoptimointia, jolloin toimija pyrkii maksimoimaan oman etunsa muiden kustannuksella. Joku muu hoitakoon maailman kuntoon!

Ongelman ratkaisemiseksi negatiiviset ulkoisvaikutukset voidaan sisäistää kahdella eri tavalla:

  1. Määritellään omistusoikeudet täsmällisesti ilman julkisen vallan puuttumista markkinoihin. Näin voidaan tehostaa markkinoiden toimintaa ja välttyä samalla valtion aiheuttamalta tehokkuustappiolta. Tämä lähestymistapa on kuitenkin usein liian monimutkainen kattavasti toteutettavaksi, mutta sitä voidaan hyvin soveltaa paikallisesti.
  1. Asetetaan negatiivisille ulkoisvaikutuksille jokin tietty hinta erilaisilla ohjauskeinoilla. Tämän seurauksena haittoja saadaan vähennettyä halutulle tasolle. Ilmastopäästöille tällaisia ohjauskeinoja ovat esimerkiksi hiilivero ja päästökauppa, jotka soveltuvat käytettäväksi isossa mittakaavassa. Valtiot käyttävätkin yleensä tätä lähestymistapaa.

Mikä ratkaisuksi ilmastonmuutoksen torjuntaan?

Ideaalitilanteessa ratkaisu otettaisiin käyttöön maailmanlaajuisesti tavalla, joka ei salli vapaamatkustamista ja minimoi osaoptimoinnin. Ei ole niinkään väliä, käytetäänkö ohjauskeinona veroja vai päästökauppaa, sillä oikein toteutettuna niiden lopputulos on sama.

EU:ssa ohjauskeinoksi on valittu päästökauppa, jonka piiriin kuuluu tällä hetkellä ainoastaan energiantuotanto, raskas teollisuus ja EU:n sisäinen lentoliikenne. Nämä ovat vastuussa lähes puolista EU:n ilmastopäästöistä. EU on viidessätoista vuodessa pystynyt päästökaupalla vähentämään päästöjä, mutta parempaankin oltaisiin pystytty.

Päästökaupan onnistumisen kannalta on ratkaisevaa, että päästöoikeuksia annetaan riittävän niukasti. Tällöin päästöoikeuksien hinta nousee tarpeeksi korkealle, jotta päästöjä olisi kannattavaa vähentää. EU:n päästökaupassa päästöoikeuksia on ollut ilmaisjaossa tarjolla ylimäärin hiilivuodon pelon ja suhdannevaihteluiden vuoksi, jolloin niiden hinta on laskenut ajoittain hyvin alhaiseksi.

EU:n päästökauppa saataisiin toimimaan halutulla tavalla

  1. Leikkaamalla päästöoikeuksien määrää nopeammin ylijäämän estämiseksi.
  1. Laajentamalla päästökauppaa kattamaan suurempaa osaa päästölähteistä.
  1. Asettamalla hiilitullit EU-alueen ulkopuolisen hiilivuodon tilkitsemiseksi. Hiilivuoto on ilmiönä oletettua pienempi, mutta päästökaupan ulkopuolelle jäävät markkina-alueet hyötyvät vapaamatkustajuudestaan.
  1. Lopulta laajentamalla päästökauppa globaaliksi. Jos EU saisi jonkun toisen suuren markkina-alueen liittymään päästökauppaan, se käytännössä pakottaisi myös pienemmät markkina-alueet mukaan.

Ripeys säästää rahaa

On kaikkea muuta kuin kestävää, että ongelmien ratkaisuja lykätään jatkuvasti tuonnemmaksi. Mitä kauemman ratkaisujen tekemiseen käytetään aikaa, sitä kalliimmaksi ne lopulta tulevat. Päästövähennyksiin kannattaa pyrkiä nyt mahdollisimman ripeästi, kun niiden tekeminen on halvempaa ja pidempi aikaikkuna antaa toimijoille enemmän joustoa.

Olisi hyvä kyseenalaistaa myös jatkuvan talouskasvun tarpeellisuutta ja miettiä vaihtoehtoisia malleja, mikäli riittävät päästövähennykset osoittautuvat tulevaisuudessa talouskasvun kanssa mahdottomaksi yhtälöksi. Loppupeleissä ihmisten hyvinvointi lähtee aina turvallisesta elinympäristöstä, minkä vuoksi ilmastonmuutoksen torjunnassa täytyy onnistua, vaikka se edellyttäisi kasvuajattelusta luopumista.

Jami Haavisto ja Juho Heikkilä
Liittohallituksen jäsenet