Ilmastopaneelin sanoma on otettava vakavasti: hiilinieluja on kasvatettava ja lihantuotantoa vähennettävä!

Vihreät nuoret vaatii, että Suomi kuuntelee kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n vakavaa viestiä: fossiilisten polttoaineiden alasajo ei yksin riitä torjumaan ilmastonmuutosta. Myös hiilinielut on turvattava kestävällä maankäytöllä. Metsähakkuita on vähennettävä ja metsiä on istutettava lisää, lihan- ja maidonkulutusta vähennettävä, bioenergian tuotantoa on rajoitettava ja soita suojeltava.

Noin neljäsosa kaikista maailman kasvihuonekaasupäästöistä tulee maankäytön muutoksista, kuten maataloudesta ja metsätaloudesta. Eläintuotannosta ja riisin viljelystä aiheutuvat puolet maailman metaanipäästöistä ja metsien sekä soiden raivaamisesta maankäytön suurimmat hiilidioksidipäästöt.

“Lihankulutusta on vähennettävä, jos ilmastonmuutos halutaan torjua ajoissa. IPCC:n mukaan kasvissyönnin kasvu vähentäisi merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjä, sillä eläintuotannon päästöt ovat valtavat. Kasvisruoasta on tehtävä oletusvaihtoehto kaikissa oppilaitoksissa ja ihmisiä on kannustettava kasviperäisempään ruokavalioon verottamalla lihatuotteita enemmän”, vaatii Vihreiden nuorten puheenjohtaja Sameli Sivonen.

“Suomen metsien käytön on muututtava, jos haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen 1,5 asteeseen. Metsiemme kyky sitoa hiiltä on tällä hetkellä heikoimmillaan pariinkymmeneen vuoteen, sillä hakkuita on lisätty niin paljon viime vuosina. Meillä ei ole varaa pitää hakkuutasoja nykyisellään, raivata uusia turvepeltoja tai rakentaa uusia sellutehtaita”, linjaa Vihreiden nuorten puheenjohtaja Amanda Pasanen.

Vihreiden nuorten puheenjohtajat

puheenjohtajat@vihreatnuoret.fi
Sameli Sivonen, 050 4066855
Amanda Pasanen, 040 9611330

Vihreillä nuorilla on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa