Vihreät nuoret: Lopetetaan kuukautisköyhyys!

Vihreät nuoret vaatii, että terveyskeskukset sekä kouluterveydenhuolto tarjoaa maksuttomia kuukautisvälineitä nuorille, sekä kaikille itsensä vähävaraisiksi kokeville. Lisäksi kuukautissuojat on luokiteltava terveystuotteiksi, ja niihin on sovellettava terveystuotteiden alv-kantaa. 

Naisasialiitto Unioni on julistanut #puhutaanmenkoista -kampanjan, jonka tavoitteena on purkaa kuukautisiin liittyvää häpeää. Kuukautisiin liittyvien tabujen purkamisen lisäksi on tärkeää puuttua myös kuukautisten aiheuttamaan taloudelliseen epätasa-arvoon. 

“Kuukautisköyhyys on todellista, ja koskee monia menstruoivia ihmisiä Suomessa ja ympäri maailman. Aikaisemmin tänä vuonna Skotlanti on päättänyt tarjota ilmaiset kuukautissuojat. Erityisesti kouluissa kuukautissuojien tulee olla helposti saatavilla. Kaikilla nuorilla ei ole mahdollisuutta saada kuukautissuojia kotoa, tai rahaa niiden hankkimiseen”, muistuttaa Vihreiden nuorten puheenjohtaja Brigita Krasniqi.

Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö on nostanut esiin kuukautissuojien siirtämisen alempaan verokantaan. Tällä hetkellä kuukautissuojien arvonlisävero on 24%, kun muissa apteekissa myytävissä hygieniatuotteissa se on 10%. Etenkin kuukuppi on kertainvestointina huomattava kulu, vaikka se säästääkin pitkässä juoksussa sekä rahaa että luonnonvaroja. Kaikille se ei kuitenkaan sovi, minkä takia on tärkeää, että saatavilla on monenlaisia suojia joista jokainen voi löytää itselleen sopivan.

“Kuten monet menstruoivat ovat todenneet, ei tuppo wc-paperia alushousuissa korvaa oikeita kuukautissuojia. Oikeus hyviin kuukautisiin kuuluu kaikille taloudellisista resursseista huolimatta. Kuukautissuojien puuttuminen rajoittaa menstruoivien elämää kuukautisten aikaan. Kenenkään ei pitäisi joutua miettimään, ostaako kuukautissuojia vai ruokaa”, toteaa Vihreiden nuorten puheenjohtaja Amanda Pasanen.

“Menkat ovat täysin luonnollinen asia ja niihin liittyvästä häpeästä on päästävä eroon. On myös epäoikeudenmukaista, että menstruoivia rangaistaan taloudellisesti luonnollisista ruumiin toiminnoista”, päättävät molemmat Vihreiden nuorten puheenjohtajat.

Lisätietoja:
Vihreiden nuorten puheenjohtajat
Amanda Pasanen +358 409611330
Brigita Krasniqi +358 451312554 
puheenjohtajat@vihreatnuoret.fi