Vihreiden nuorten lyhyet kannat on päivitetty!

Vihreiden nuorten hallitus on päivittänyt liiton lyhyet kannat.

Otamme rohkeasti kantaa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun vaatien merkittäviä muutoksia energiajärjestelmään, maa- ja metsätalouteen sekä kulutukseen. Haluamme uudistaa myös talouden rakenteita, jotta luonnonvarojen ylikulutukseen johtavasta lineaaritaloudesta siirryttäisiin kohti kiertotaloutta ja jätteetöntä maailmaa.

Ilmastonmuutokseen torjunnassa tärkeässä roolissa on kansainvälinen yhteistyö. Myös siksi haluamme rakentaa Euroopan unionista vahvaa liittovaltiota, joka näyttää esimerkkiä koko maailmalle ilmastopolitiikan lisäksi myös ihmisoikeuksien edistämisessä kuin köyhyyden vastaisessa taistelussa.

Uusia kantoja päätimme esimerkiksi koskien Palestiinan itsenäistä valtiota, Jäämeren radan torppaamista, taiteen tärkeyttä ja Yleisradion roolia sekä positiivista suhtautumista geenimuunteluun.

Lue tästä kaikki Vihreiden nuorten päivitetyt lyhyet kannat!