Hyppää sisältöön

Nyt tarvitaan perustuloa!

Vihreät nuoret esittävät perustulon pikaista käyttöönottoa koronasta johtuvan talouskriisin, opiskelijoiden, yrittäjien ja lomautettujen ihmisten toimeentulon turvaamiseksi.

“Koronavirustilanteen aiheuttamilla poikkeusoloilla on suuret vaikutukset ihmisten toimeentuloon. Nykyisessä tilanteessa on tärkeää ryhtyä nopeisiin toimiin ihmisten toimeentulon takaamiseksi ja työpaikkojen turvaamiseksi. Siksi esitämme perustulon pikaista käyttöönottoa”, sanoo Vihreiden nuorten puheenjohtaja Amanda Pasanen.

“Perusturva on taattava kaikille, oli kyseessä sitten yrittäjä, palkkatyöntekijä, opiskelija tai työtön. Korkojen laskut ja veronalennukset eivät välttämättä auta kaikista pienituloisimpia. Siksi jokaiselle maksettava perustulo on tässä tilanteessa paras ratkaisu talouden kokonaiskysynnän varmistamiseksi”, toteaa Vihreiden nuorten puheenjohtaja Brigita Krasniqi.

“Nyt kriisitilanteessa voitaisiin ottaa käyttöön niin sanotusti väliaikainen perustulo, jonka toteuttamiseksi ei tarvitse uudistaa kerralla koko sosiaaliturvajärjestelmää. Esimerkiksi Helsingin yliopiston julkistalouden professori Markus Jäntti on todennut, ettei rahan maksaminen suoraan ihmisten tileille olisi teknisesti vaikeaa tässä tilanteessa ja painottanut, että kokonaiskysyntää vahvistaviin toimiin on ryhdyttävä nopeasti. Marinin hallituksen esityksessä väliaikaisesta työttömyysturvasta yrittäjille on kyse massiivisesta perustuloskokeilusta ja se on askel oikeaan suuntaan”, toteaa Vihreiden nuorten puheenjohtaja Amanda Pasanen.

“Sosiaaliturvan kokonaisuudistusta tehtäessä on tärkeää ottaa huomioon järjestelmän toimivuus myös kriisitilanteissa – tarvitaan joustava ja erilaisiin tilanteisiin mukautuva järjestelmä. Siksi perustulo tulee ottaa sosiaaliturvauudistuksen pohjaksi. Vihreät nuoret ovat ajaneet perustuloa jo pitkään. Poikkeusolojen alla yksinkertaisemman ja vähemmän byrokraattisen sosiaaliturvajärjestelmän tarve korostuu entisestään. Tämän kriisin vaikutukset eivät osu vain yrittäjiin vaan esimerkiksi myös kulttuurialan palkansaajiin, freelancereihin, ja lomautettuihin työntekijöihin esimerkiksi ravintola-alalla ja siksi kokeilua tulisi laajentaa koskemaan muitakin”, sanoo Vihreiden nuorten puheenjohtaja Brigita Krasniqi.

Perustulo on kaikille yhteiskunnan täysi-ikäisille jäsenille ehdoitta ja vastikkeetta maksettava kuukausittainen rahasumma, joka korvaisi pitkälti nykyisen vähimmäissosiaaliturvan eri muodot. Vihreiden nuorten perustulomalliin voi tutustua täältä: https://vihreatnuoret.fi/wp-content/uploads/2018/11/Vihreiden_nuorten_uusi_perustulo_2018.pdf.pdf

Lisätiedot:

puheenjohtaja Brigita Krasniqi, brigita.krasniqi@vihreatnuoret.fi, 045 131 2554
puheenjohtaja Amanda Pasanen, amanda.pasanen@vihreatnuoret.fi, 040 961 1330

Jaa somessa:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Lisää aihealueeseen liittyen