Olemme pettyneitä todistusvalinnan kasvattamiseen

Huhtikuun 30. päivä korkeakoulut ilmoittivat opiskelijavalintojen toteutuksesta poikkeusolojen aikana. Nyt useilla aloilla todistusvalinnan kiintiötä on kasvatettu huomattavasti ja joillain aloilla jopa yli 90% hakijoista valitaan ylioppilastodistuksen perusteella.

Vaikka elämmekin poikkeusoloissa, pitäisi hakijoiden yhdenvertainen kohtelu asettaa opiskelijavalinnoissa etusijalle. Nyt näin ei kuitenkaan ole tehty, sillä suuret todistusvalinnan kiintiöt kaventavat huomattavasti esimerkiksi ammatillisen koulutuksen saaneiden mahdollisuuksia päästä korkeakoulutukseen. Tämä ei ole hyväksyttävää.

Ylioppilastodistus saa tämän kevään opiskelijavalinnoissa aivan liian suuren painoarvon. Opiskelijavalinnoissa olisi tärkeää taata aiemmasta koulutustaustasta riippumatta aito mahdollisuus päästä haluamansa korkeakoulutuksen piiriin, mutta nyt lukion käyneille on annettu huomattava etulyöntiasema yliopistoihin hakemisen suhteen.

Joillakin yliopistoaloilla opiskelijavalinnan kiintiöt on kuitenkin pidetty ennallaan ja myös ammattikorkeakoulut ilmoittivat jo aikaisemmin, että kiintiöihin ei olla puuttumassa, vaan valintakokeet suoritetaan etätoteutuksena. Onkin hämmentävää, miksi valintaperusteiden ennallaan pitäminen on ollut mahdollista joillekin aloille, mutta toisille ei.

Vaikuttaa siltä, että jotkut yliopistot ja alat ovat nyt päätyneet menemään sieltä, mistä aita on matalin. On surullista, että tahtoa yhdenvertaisemmalle ja oikeudenmukaisemmalle opiskelijavalintojen toteuttamiselle ei löytynyt. Valintaperusteiden muuttaminen näin radikaalisti kesken valintaprosessin on hakijoiden oikeusturvan kannalta ongelmallista.

Yliopistot lupasivat huomioida juuri hakijan näkökulman ja kaikkien hakukelpoisten mahdollisuudet tulla valituksi, mutta tämä lupaus on nyt petetty. Hakijat olisivat ansainneet parempaa. Toivomme, että ensi vuoden opiskelijavalinnoissa panostetaan opiskelijoiden yhdenvertaiseen kohteluun ja vähennetään todistusvalinnan painoarvoa.

Lisätietoja:
Vihreiden nuorten puheenjohtajat
Amanda Pasanen +358 409611330
Brigita Krasniqi +358 451312554 
puheenjohtajat@vihreatnuoret.fi