Vaikuttajakiihdyttämö

Kiinnostaako yhteisiin asioihin vaikuttaminen ja poliittinen päätöksenteko? Haluaisitko olla mukana päättämässä sinua koskevista yhteiskunnallisista asioista?

Vihreät nuoret järjestää Lahdessa 24.11. aiheista kiinnostuneille nuorille Vaikuttajakiihdyttämön, jossa tutustutaan nuorten vaikuttamismahdollisuuksiin ja keinoihin lähteä mukaan poliittiseen toimintaan! Luvassa on mielenkiintoisia puhujia, keskustelua ajankohtaisista aiheista, tietoa vihreän politiikan teemoista ja paikallisvaikuttamisesta ja ennen kaikkea verkostoitumista yhdessä muiden vihreämielisten nuorten kanssa.

Vaikuttajakiihdyttämö on suunnattu erityisesti niille 15-20-vuotiaille nuorille, joilla ei ole aiempaa kokemusta politiikasta. Kutsumme mukaan erityisesti sellaisten ryhmien edustajia, joita useimmiten nähdään vähemmän politiikan korkeissa pesteissä (esimerkiksi ammatillisen koulutuksen käyneet ja maahanmuuttajataustaiset nuoret).

Hae mukaan Vaikuttajakiihdyttämöön täällä.

Haku päättyy 9.11.2018.

Lisätietoja:

Emma Pajunen

Järjestötoiminnan harjoittelija, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto

emmap@vihreatnuoret.fi